Lauantaina on sitten hautajaiset. Tällä hetkellä mietityttävät käytännön järjestelyt.

Pikkuhiljaa alkaa tulla asioita, joissa olisi äidille asiaa. Kun kelit olivat tosi pahat, kävi mielessä että nyt pitää soittaa äidille ja "ilmoittautua". Muistan kuinka äiti oli kaikista lapsistä huolissaan huonoilla keleillä ja se auttoi, kun soitti ja kertoi kaikki olevan hyvin.

Olen hoitanut hautajaisiin äidin kuvan. Kun etsin arkistoista sopivaa, jouduin käymään muitakin vanhoja asioita läpi. Sekä kivoja että raskaita.vaikka en sillä tavalla ole ollut murheellinen tai surun murtama, tuntuu että olen vanhentunut. Kait se on sitä, että nyt on todella tultava toimeen omillaan. Omien lasten merkitys on kasvanut huimasti. Ja huomasin, että omat ystäväni ovat hävinneet jonnekin.

Pitäsikö oikein ruveta etsimään uusia ystäviä vai uusia vanhat suhteet ?

Ystävät katosivat siinä vaiheessa kun mieheni sairastui enkä ole itse jaksanut ottaa yhteyttä. Monet ystävät ovat tulleet työn kautta. Nykyinen työ vaan on sellaista, jossa työyhteistö vaihtuu sen verran useasti projektien mukana, että ei ehdi enää syntymään sellaisia suhteita, jotka jatkuisivat myös vapaa-aikaan.

Pitäsikö ihmisellä olla ystäviä ? Olen töissä puhelias ja seurallinen, mutta ystävystyminen vaatii enemmän. En sittten osaa sitä osuutta.Ehkä niitä ystäviä ei tarvii olla monta, mutta yksi hyvä. No, sellaista ei sitten ole.