perjantai, 10. elokuu 2007

Kesälomalla

Vielä reilu viikko kesälomaa jäljellä. Ja se osa kun saan lomailla ykisn.
Nyt pitää vaan ruveta suunnittelemaan.

Hotelli- tai kylpylämatka  Tallinnaan, ainakin yksi yö poissa.

torstai, 14. kesäkuu 2007

Kiirettä töissä

Joo, kiirettä on ollut vaikka muille jakaa. Silti oon ehtinyt hankkia ihania kesähepeneitä, ihkuu.

Kirjojen luku on jäänyt, katson vain hieman telkkaria työpäivän jälkeen ja sitten nukkumaan. Pidetään vapaana ylityöt kun ehdin, vaikka heinäkuussa.

 

tiistai, 22. toukokuu 2007

Toukokuu loppuu pian

Ei ole ollut aikaa kirjoitella.

Mutta kuten huhtikuussakin, pitää nyt edes kerran kuussa kirjoittaa.

Töissä kiirettä, joten ei kotonakaan paljoa ehdi tehdä.

Luettu on Eppu Nuotion Kosto ja Remeksen vanha Karjalan lunnaat, menossa Dan Brownin uusin kryptologiaan liittyvästä.

torstai, 19. huhtikuu 2007

Huhtikuu jo hyvällä mallilla

Täytyy tulla kirjoittamaan ainakin yksi merkintä huhtikuussa, että saa yhden kuukauden lisää blokitusta.

Kirjarinamalla on hiljaista, nyt ei oikein ota tulta. Lukemattomia kirjoja on kyllä hyllyssä

lauantai, 31. maaliskuu 2007

Kevättä ilmassa

Olen haravoinut ja siivonnut pihaa. Huomenna hommaa voisi jatkaa ja pääsiäisenäkin on siihen hyvä aika.

Loppukevääksi on kovasti töitä ettei myöhemmin sitten niin ehdikäään sitä tekemään.

Kevät vaatteita on nyt hankittuna, vielä kun mahtuisi aikasemmin hankittuun hameseen, iik.